sunnuntai 21. elokuuta 2016

Terveystuloksia ja paluu rallytokon pariin :)

Kesä alkaa kääntyä syksyksi. Loma on ohi. Kalenteri ei vain näytä yhtään siltä koirahommien osalta :D Positiivista kuitenkin, että voin melkein luvata, että blogi alkaa taas päivittyä hieman reippaammin, kun tulee oltua kotonakin ;)

Woody rallytokon AVOluokan 1 :)  

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tehtiin paluu rallytokon pariin Giaran ja Woodin kanssa. Tuplakisat saivat houkuteltua minut liikkeelle ajatuksena, että yhtenä päivänä voisi saada kaksi tulosta. Tällä kertaa jopa vähän treenattiin! :) Avoimessa luokassa uusina liikkeinä vastaan tuli seuratessa tehtävä pyörähdys, istumasta seisomaan nousu ohjaajan vierellä ja paikallapyörimiset. Kaikki helpommin sanottu kuin tehty! Täytyy myöntää, että pienoinen paniikki alkoi iskeä ohjaajaan kun pari päivää ennen kisoja alettiin vasta kokeilemaan, että mitenkäs nuo hommat onnistuu. Ja täytyy myöntää myös, että ilman taitavia treenikavereita, ei tämä ohjaaja olisi niin nopeasti keksinyt toimivia jekkuja, joilla niin Giara kuin Woodikin saatiin nuo uudet temput omaksumaan ;) Kiitos siis Kaarina ja Tiina! ;)


Woody ja Henna rallytokossa avoimen luokan 2. radalla sijoitus 3

Woodyn kanssa kisat menivät erittäin mainiosti. Eka radalta 99p ja luokkavoitto! Toisella radalla sateen aikaansaama lammikko sai aikaan meille yhden osasuorituksen mönkään menon, mutta sieltäkin tuloksena 86p ja sijoitus kolmas! Jotenkin nyt hieman ohjaajakin puraisi enemmän rallytokokärpänen kun taluttimen on saanut heittää pois ;) Woodikin tuntui enemmän olevan kuulolla ja sen kanssa oli kyllä oikeasti mukavaa kehässä! Koulutustunnusta lähdetäänkin sitten yrittämään SM-rallytokoista lokakuussa, sillä näillä tuloksilla napsahti joukkuepaikka Sievin kennelkerhon joukkueeseen ;)

Giaran kanssa sen sijaan ei mennyt ihan niin nappiin :P Ensimmäisellä radalla se vielä suoritti ja teki osan jutuista tosi mallikkaastikin :) Kämmejä vain mahtui matkalle liikaa ja tuloksena 66p, eli ei tulosta. Toisella radalla Giara olikin sitten jo niin kummallinen, että jouduin keskeyttämään radan sen osalta. Samalla myös päätöksen sai Giaran kisaura lajissa kuin lajissa. Pakko on vain myöntää, että vanhuus on jo tehnyt tehtävänsä Giaran kanssa tietyiltä osin. Kuulo sillä ei tahdo enää pelata ja näössäkin lienee jo vikaa. Jatkossa Giara saakin siis keskittyä mukaviin touhuihin ja kaiken kisamaisen mälsäilyn voi oikeasti unohtaa :)

Lonkat  ja LTV 5,5 vuotiaana :)

selkärankaa

Woody poika käväisi myös lääkärissä tekemässä hieman lisää terveystutkimuksia. Alunperin olin ajatellut, että kun Woodin selkä on vajaa 2 vuotiaana kuvattu epävirallisesti terveeksi, että se riittää minulle ellei sitten ala tulla jotakin ongelmia. Nyt kun agilityä on pari vuotta Woodin kanssa harrastettu, on minulle kuitenkin alkanut tulla tunne, että minua kiinnostaisi tietää että siellä selässä on edelleen kaikki kunnossa. Lisää pontta kuvauksissa käymiseen toi myös rotuyhdistyksemme tiukentunut vaatimus virallisiin selkäkuviin liittyen. Niimpä sitten varasin Woodille ajan kuvauksiin. Eläinlääkärin vastustusyrityksistä huolimatta halusin, että koko koira kuvataan. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun koiralla on kuvattu terveet lonkat ja kyynärät aikanaan, niin ei ne siitä miksikään muutu ellei tapahdu tietysti jotain onnettomuutta. Sain kuitenkin puhuttua lekurin ympäri että minun rahanihan siinä hukkaan menevät ja niin sitten koko koissu läpivalaistiin. Kuvanneen eläinlääkärin mukaan (Pentti Tapio) Woodin lonkat ja kyynärät olivat edelleen täysin priimassa kunnossa. Hyviä - ellei jopa mahtavia! - uutisia siis :)

Kaularankaa
Selkä kuvattiin kauttaaltaan ja jo kuvannut eläinlääkäri sanoi, että selkä on niin terve kuin olla ja voi. Vahvistuksen hänen lausunnolleen toi kennelliiton viralliset lausunnot: SP0, LTV0 ja VA0. Jiihaa!!

Selkärankaa


Yksi elämäni iloisimmista päivistä :) Vaikka toki odotinkin, että kaiken pitäisi olla kunnossa kun Woody ei ole koskaan mitenkään oireillut, mutta silti aina ovat jännittäviä nuo kuvaukset. Helpotus on suuri ja tunne mahtava, että minulla on  käsissäni 5,5 vuotias mahtava otus, joka on luustoltaan niin terve kuin vain olla ja voi. Kelpaa harrastaa ja agilityäkin uskaltaa jatkaa vielä vähän pidemmälle kuin alunperin olin suunnitellut :)

Lisää mukavia uutisia kuultiin myös Woodin pentujen taholta. Viekkaan Valkeen A-pentueesta käväisi pari pentua näyttelyissä ERien ja SAiden kanssa :) Onnea Martta ja Ron kotijoukkoineen! Lisäksi Martta (Viekkaan Valkeen Aito Manteli) käväisi luustokuvissa ja kennelliitton lausuman mukaan lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja LTV0. VA lausuntoa vielä odotetaan ja spondyloosista ei valitettavasti vielä saa virallista lausuntoa, koska Martta oli kuvaushetkellä alle 2 vuotias. Joka tapauksessa näiltä osin kyseessä on terve nuori koira, suuresti onnea Marianne ja Martta!! :)

keskiviikko 3. elokuuta 2016

SM tokot oli ja meni ;)

Sievin kennelkerhon joukkue vuosimallia 2016 (C) Leena Partanen
23-24.7.2016 pidettiin tottelevaisuuden SM-kisat Laukaalla Jyväskylän kupeessa. Sievin kennelkerholta lähti jälleen edustus matkaan kohti joukkuekisoja ja Woody oli yhtenä joukkueen koirakoista.

Paikallaolot alkamassa (C) Leena Partanen
Woodin pesti voittajaluokan koirakkona alkoi paikallaololla. Kehään kanssani tuli tarkkaavainen koira ja fiilis oli hyvä. Maahanmentiin kun lupa saatiin ja ohjaajana kuvittelin, että eihän tässä pitäisi mitään olla. Melkoinen pettymys oli, kun tajusin yleisön ilmeistä, että Woody on ilmeisesti noussut istumaan paikallaolon aikana ja piilosta palatessani sain nähdä pahat epäilykseni totena. Siellä se koirapoika istua kökötti kuin tatti paikallaan. Maahan minä sen kyllä jätin ;) Täten paikallaolosta ensimmäisenä liikkeenä tuli meille karmaiseva 0 ja ohjaajan fiilis oli hetken melkoisen maassa. Minut tuntevat kyllä tietävät, että kauaa ei kangerrella ja niin sitä kasattiin pääkoppa ja päätettiin, että ainakin me nykäistään hyvät treenit jos tulokseen ei ylletä yhden varman liikkeen kosahtaessa täysin :)

Vauhdilla tehtiin! (C) Leena Partanen
Yksilöliikkeet alkoivat ruutu-liikkeellä. Woody oli todella rauhallinen mennessäni sen kanssa kehään ja hieman siinä ehdin jo jännittää, että ei vain kävisi yhtä hullusti kuin rotumestaruuksissa. Turhaa jännitin, käskyn saatuaan lähti Woody laukalla reippaasti kohti ruutua. Taitava vain on tämä ohjaaja kämmäilemään asioita ja niin siinä tuli sitten huudettua väärä pysähtymiskäsky! Woody reagoi kyllä käskyyn hidastamalla, mutta meni ruudusta yli johon stoppasin sen uudestaan oikealla käskyllä. Lisäohjaus ruutuun, seis, maahan. Ruudusta pois lähtö oli myös vauhdikasta laukkaa ja hyvä lopetus seuraamisessa liikkeen päätteksi. Harmittava lisäohjaus ja pysäyttely vain söi pisteitä ikävästi ja niin arvosanaksi 6. 

Seuraavan liikkeenä oli L-liike. Asentoina maa-istu. Tämä liike on ollut meillä jo pitkään pommin varma, mutta edellis tiistain treeneissä jostain syystä istuminen katosi Woodilta kokonaan. Kotona ehdin kerran ottaa treenissä vielä istumisen ja silloin se onnistui joten koetilanteessa olin kyllä varma, että tässä ei ole mitään ongelmaa. Niin sitä vaan väärässä osaa olla ja maahanmeno me istuttiin ja istumaan meno seisottiin joten eipä siitä mitään muita pisteitä voinut antaa kuin 0.

L-liikkeen jälkeen oli tunnistusnouto. Tässähän meillä on ollut ongelmana kun liikkeenohjaaja vie kapulat, että Woody ei lähde ensimmäisellä käskyllä töihin. Tässä kisassa sitä ongelmaa ei ollut vaan Woody lähti hienosti, muistaakseni ihan laukalla, tunnarikapuloille, työskenteli rauhassa, otti oman ja toisen minulle. Hyvä loppuasento kruunasi liikkeen ja arvosanana 9.

Tunnistusnoudon jälkeen suoritettiin vielä metallihyppynouto. Meillä varma liike jo useamman vuoden ajan. Ja niin sitä taas luulisi! ;) Woody malttoi hyvin istua heiton ajan, mutta liikkeenohjaajan sanoessa käsky, lähti se jo hyppäämään. Hyvä hyppy, hyvä kapulan otto, laukalla sinne ja takaisin. Edessä asiallinen luovutus, mutta sitten jo ennen liikkurin käskyä päätti koirapoika tulla jo sivulle. Kahdesta ennakoinnista siis arvokkaita pisteitä lähti 2 per ennakointi ja niin arvosanana 6.

Toista yksilökehää odotellessa kuitenkin jo nauratti :) (C) Leena Partanen
Odotellessani toista yksilökehää kämmeistä huolimatta olin koirapoikaan ihan tyytyväinen. Meidän ongelmat vauhdin kanssa tuntuivat taaksejääneeltä. Koko ajan minulla oli kehässä innokas koira, joka oli valmis tekemään kaiken mitä siltä pyydettiin. Kämmejä mahtuu mukaan niin ohjaajan käskyissä, kuin sitten koirankin puolelta, mutta kokonaisuutena: häiriöt eivät Woodya haitanneet, vauhtia oli ja me tehtiin yhdessä hommia kuten aina :)

Toinen kehä alkoi kauko-ohjauksella. Woody tippui hyvin maahan. Nousi eka käskyllä istumaan ja myös seisomaan. Seisomisesta maahanmeno onnistui samoin maasta seisomaan nousu, siitä taakse istuminen. Ihan paikallaan kaveri ei kyllä pysynyt mikä harmitti, sillä treeneissä on saatu kyllä suurin osa vaihdoista menemään ihan puhtaasti. Jotakin pisteitä oli kuitenkin tiedossa tästä meille alunperin todella hankalasta liikkeestä. Suurin kämmi kävi kuitenkin, kun oli viimeisen vaihdon aika istu-maa. Koira totteli käskyä ja liikkuri käski minun lähteä koiralle. En tajunnut, että Woody olikin kyynärät ilmassa ja kun lähdin sitä kohti, se pongahti istumaan.  Yksi asennonvaihto jäi siis puuttumaan, jolloin arvosana tippui jo seiskaan ja siihen kun lisätään loppuasennon "ennakointi" oltiin vitosessa ja eihän sitä liikettä varmasti pystynyt jättämään huomiotta, jotta valitettava 0 myös tästä liikkeestä. 

Laukalla mammalle! (C) leena Partanen
Toisena liikkeenä tehtiin luoksetulo. Hyvä maahanmeno alkuun. Maltti odottamisessa. Kutsun saatuaan laukalla eteenpäin ja Woodiksi todella hyvä stoppi! Eniten iloa tuotti, kun stopin jälkeenkin Woody tuli laukalla loppuun asti ja nätisti suoraan perusasentoon.

Ohjaajan riemua! (C) Leena Partanen
Luoksetulosta komea arvosana 9.

Seuraamaan lähdössä (C) Leena Partanen
Sitten koitti se murheellisen kuuluisa seuraaminen ;) Kisoihin lähtiessä lupailin, että tänä vuonna ohjaaja ei sitten nollaile liikkeitä turhan takia, kuten viime vuonna kävi metallinoudossa ja 2 vuotta sitä ennen liikkeestä maahanmenossa. No en nollannut en, mutta melkein. Eikä tarvitse mainita, että ohjaajan luulisi tuntevan säännöt kohtuu hyvin ylituomaripätevyytensä vuoksi ;) 

Seuraamista (C) Leena Partanen
Seuraaminen lähti liikkeelle mallikkaasti; suorat, käännökset, hidas ja pysähtymiset sujuivat rehellisesti sanottuna lähes täydellisyyttä hipoen. Aiemmin ongelmana ollut ääntely oli nyt taaksejäänyttä elämää. Näytti jopa hetken siltä, että saamme näytettyä sen bravuuri liikkeemme parhaimmillaan isoissa kisoissa. Kunnes koitti peruutuksen hetki ;) Woody peruutti mainiosti, näin luulin. Kunnes peruutuksen lopetettuani tajusin, että olin itse peruuttanut kaarella 90 astetta, kun tietysti pitäisi peruuttaa suoraan. Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt tajuta liikkurin käskettyä minut liikkeelle, että minä oikaisen itseni oikealle linjalle. Aina ei vaan nuo aivosolut kohtaa ja niin minä jatkoin siihen suuntaan mihin nokka osoitti ja liikkuri parka joutui vain yrittämään pitää minut kehässä :D Melkoista siksakkia mentiin ja viimeisiin perusasentoihin jo levisi vähän pakka koiraltakin edistämisellä, kun ohjaaja meinasi tukehtua nauruunsa tajuttuaan mitä teki. Woody teki 10 seuraamista tuomarin sanoin, mutta ohjaaja sen sijaan möhli ja pahasti. Arvosana 5 :P Kova hinta ja opetus, jota ohjaaja tuskin unohtaa koskaan.

Lupa noutaa saatu! (C) Leena Partanen
Viimeisenä liikkeenä suoritettiin ohjattu nouto. Alun seuraaminen sujui hyvin, stoppi vähän löysä. Hienosti koirapoika kuitenkin odotti stopilla kivasti padoten lupaa lähteä noutoon. Ja kun se lupa tuli, ohjaajan suun sai hymylle reippaasti innolla laukkaava koirapoika matkalla kohti oikeaa kapulaa! :)

Oikea kapula löytyi!
Ja sieltä se koirapoika tuli myös laukalla takaisin ohjaajalleen. Hieman vino luovutusasento, mutta siitä jälleen kaunis suora loppuasento. Arvosana 8. 

Kokonaisvaikutusta kuunnellessa sai ohjaaja kiitoksen kisakaveriltaan ;) (C) Leena Partanen
Kokonaisvaikutus lämmitti mieltä. Vaikka me tunaroitiin puolin ja toisin yli puolet liikkeistä, ilmeisesti meistäå kuitenkin näkyi se yhdessä tekemisen maku, se että kyllä me osataankin  ;) Kahdesta kehästä kokonaisvaikutukseksi 9 ja yhdestä 8 jolloin keskiarvona 8,7 :) 

Naurussa suin! (C) leena Partanen
Summasummarum: positiivista: yhdessä tekeminen, Woodin into tehdä, se että viimein kaikissa liikkeissä meillä on askellajina oikeasti laukka! Se, että koko kokeen ajan minulla oli kaverina sama, hyvässä vietissä oleva kisakaveri: ei liian ylhäällä ettei keskittyisi, muttei liian alhaallakaan koska se kauan kaivattu vauhti löytyi. Negatiivista: hmm.. kyllähän sitä toivoisi, että joukkueelle olisi tuloksen tehnyt. Paikallaolon kämmille en tiedä mitä olisi voinut tehdä. L-liike on ollut tähän asti varma, jotakin vain naksahti väärän asentoon. Metallihyppynoudon ennakoinnit olisi toki voinut treenata kuntoon kosta tiesin, että se liike on aika kiva Woodyn mielestä. Seuraamisessa ohjaaja möhläsi tosissaan, samoin kaukoissa. Joskus vain sattuu ja kyllähän se harmittaa, että nyt piti sattua isoissa kisoissa näitä. Onneksi kuitenkin joukkueen toinen ylempi koirakko teki tuloksen ja samoin alemmat, jolloin kennelkerhon joukkue sai tuloksen ja sijoittuikin vielä ihan mukavasti! :) Jostain syystä me ei vain tuolla isoissa kisoissa ole koskaan oikein pystytty näyttämään omaa osamistamme, ehkä ne ei vain ole meidän paikkamme :)

Häntä pystyyn ja treeneihin, kohti uusia koitoksia ja tuulia :)