tiistai 4. lokakuuta 2016

Rallytokon SM-kisat 2016

(C) Tiina Kankaanpää
 Nyt se on sitten viimeisetkin tämän vuoden SM-kisat taputeltu. Ja tällä kertaa ei jatkettu sitä ei-tulosta saldoa mitä aiemmissa tämän vuoden isoissa karkeloissa ;) Huh, helpotus, muutoin olisi saattaneet olla viimeiset isot kisat meille ;)

(C) Tiina Kankaanpää
 Woodin kanssa olimme tosiaan osana Sievin kennelkerhon joukkuetta yhtenä alempien luokkien koirakkona. Woody kisasi vasta kolmannessa suorittavassa ryhmässä ja näin olleen suorituksemme sai odotella pitkälle iltapäivään.Woody oli kolmosryhmän ensimmäinen koira, joten aika vikkelänä sain olla rataantutustumisesta sitä hakemassa. Onneksi paikalla oli myös toinen valkkarihminen, joka ystävällisesti lupautui pitämääm Woodia rataantutustumisen ajan :)

(C) Tiina Kankaanpää
Kun rataantutustuminen oli ohi, niin kuvittelin, että minulla on se pari minuuttia aikaa viilailla Woody kuntoon, mutta niin vain minut huudeltiin samantien kehään ja hieman meinasi Woody pojalla olla liikaa intoa radan alkumetreillä ;) Onneksi tunnen koirani ja osasin oikein sitä kropallani ja äänellä vähän säädellä, että sain sen tekemään maltilla asiat ja rauhoittumaan ;)


Loppurataa kohden Woody rauhoittuikin mukavasti ja  fiilis alkoi nousta, kun kyltti kyltiltä suoritettiin tehtävät puhtaasti ja sitä kautta kasattiin seuralle arvokkaita pisteitä. Tällä erää kuitenkin istu-seiso-kierrä koiran ympäri kyltillä ei ihan puhuttua Woodin kanssa samaa kieltä ja kaveripa ei noussutkaan seisomaan. Tietysti uusin liikkeen, koska se me ollaan osattu tosi hyvin, mutta eipä auttanut uusiminenkaan ja niin -13p vähennyksiä tuolta yhdeltä kyltiltä! AUTS!


Muutoin saatiin rata tosiaan suoritettua puhtaasti ja lopputulemana SM-kisoista 86p sij. 18/46 ja RTK2-koulutustunnus. Hieman jäi harmittamaan, että jos se tokavikakin kyltti olisi suoritettu kuten me ruukataan se tehdä, niin..... mutta tämä on tämän lajin henki, että mitäpä sitä jossittelemaan :)

Sievin kennelkerhon joukkue sijoittui myös upeasti todella tiukassa kisassa 11/36 mukaan päässeistä joukkueista, joka oli huia parannus viime vuoteen! Kiitos siis joukkuetoverit ja katsotaan vieläkö Woody nähdään ensi vuonnakin rallytokokentillä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti