torstai 22. tammikuuta 2015

Kotitokoa

Woodin rakkausloman päätyttyä ollaan jälleen hallitreenien ohella ruvettu tekemään kotitokona sellaisia liikkeitä joita kotona voi harjoitella. Olohuoneen matto toimii treenipaikkana niin tunnarille, kaukoille kuin seuraamisen sivuaskelillekin.
 
Täytyy kyllä mainita miten iloinen olen tuon koiran työskentelymotivaatiosta. Viime sunnuntaina herra sai viimeisen kerran morjestaa Leila-morsiotaan sangen rakkauden täyteisissä merkeissä, kotona Wanda on aloitellut juoksujaan ja tärppipäivät ovat näillä näppäimillä, ja silti minulla on uroskoira, jonka kanssa pystyn treenaamaan tuolla samassa talossa Wandan kanssa ilman mitään ongelmia tokon pikkutarkkoja liikkeitä. Kovasti pelkäsin, että Woodin päästyä eka kerran tositoimiin tyttöjen kanssa, muuttuu se enemmän narttujen perään haikailevaksi, mutta väärässä taisin olla. Kerrassaan mainiota olla kerrankin väärässä ;) Toki tiedän, että kun Wandan tärpit ovat ihan parhaimmillaan, loppuu Woodilta syömishalut ja sen jälkeen on vaikea mitään pikku tarkkaa treenata pariin päivään, mutta se on onneksi tosiaan vain se pari päivää ;)
 
Kotitokossa mukavinta on kyllä se, miten innokas Woody on. Minun ei tarvitse kuin laittaa muut koirat porttien taakse ja kävellä kohti jääkaappia, niin kuuluu vain hirveä töminä kun Woody juoksee jo valmiiksi olkkarin matolle minua odottamaan. Mitenhän tämän saman innon saisi treenikentälle ja halliinkin? Onhan Woody sielläkin miellyttämisenhaluinen ja tekee tosissaan, mutta ei kuitenkaan sillä innolla ja motivaatiolla mitä kotona- etenkin sisällä. Täytynee ruveta tätä ihan tosissaan pohtimaan, että miksi kotona sisällä treenaaminen on Woodista niin mielettömän hauskaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti