tiistai 13. tammikuuta 2015

Tunnaria ja rakkaushommia ;)

Woodin kanssa on tahkottu kotona tunnaria olan takaa, usemman kerran päivässä jo jonkin aikaa. Pitkä tauko senkin treenaamisessa tuli kun en yhtäaikaa jälkeä ajaessa vielä halunnut tunnaria tehdä, ettei vihdoin kuntoon saatu esineilmaisu mene sekaisin ;) Turhaan varmaan huolehdin sillä nyt kun tunnaria alettiin taas tehdä, tiesi Woody kyllä heti mitä oltiin tekemässä :)

Alkuun aloitettiin varovasti, pino kapuloita ja oma sinne läjän taaksen. Nenä auki kävi Woody oman hakemassa ja toi minulle asti(!) mikä viime kesänä meinasi olla ongelmallista jos en kehunut Woodia heti oman löytymisen jälkeen ;) Sitten läjä levälleen ja oma kapula sekaan ja sieltähän se oma löytyi :) Homma muistissa siis! Eilen tehtiin sitten niitä harjoituksia missä joku muu vie kapulat, koska siinäkin tuntui viime kesänä menevän Woodilla pasmat vähän sekaisin. Jari joutui sitten meidän treenikaveriksi kapuloita kuskaamaan ja ensimmäinen yrityshän menikin sitten pipariksi. Woody kyllä lähti eka käskyllä, haisteli kapuloita sitkeästi läpi, mutta kun seisoi tollo oman kapulan päällä niin ei löytynyt se oman kapulan haju ja lopulta turhautui ja nappasi vain jonkun, voi hitsi vieköön että en tajunnut helpottaa tarpeeksi :/ Askel taaksepäin, muut kapulat läjään, oma läjän taakse ja Jari vei kapulat ja niin se oikea kapula sieltä taas minulle kulkeutui :) Pikku tauko ja sitten läjää enempi levälleen ja oma joukkoon Jarin viemänä ja onnistuihan se :) Eli eteenpäin ollaan menty siitä mitä oltiin ennen tunnaritreenitaukoja. Selkeästi Woodin päässä on hyvin selvästi tieto siitä mitä oman hakeminen tarkoittaa. Itsevarmuutta lisää ja pikku hiljaa viedään tätä liikettä lähemmäksi koemaista suoritusta :)

Tunnarin ohella on Woody saanut tehdä vähän erilaistakin haistelutreeniä ;) Sunnuntaina vierailtiin Piehingissä tapaamassa Leila neitoa, jolla oli menossa 12. juoksupäivä. Kovastihan neito kyllä Woodia kiinnosti, mutta ihan vielä ei kuitenkaan ollut ne parhaat päivät. Varmuuden varalta tavattiin kuitenkin myös maanantaina, jolloin lemmenparin tunteet kävivät jo hitusen kuumempina ;) Ehkäpä siis tänään olisi se päivä, jota tässä ollaan reilu puoli vuotta odoteltu, kyseessä kuitenkin 14. juoksupäivä ;) Peukut pystyyn! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti