sunnuntai 23. elokuuta 2015

PM agikilpailut helteisessä Ylivieskassa

(C) Kaarina Pesonen
 Niin siinä vaan kävi, että onnistuneiden Oulun kisojen myötä, me pääsimme koittamaan onnea elämämme ensimmäisissä piirinmestaruus agikisoissa :) Helteinen ylivieska oli siis kisapaikkanamme kolmen startin verran. Eka radalla päästeltiinkin varsin mallikkaasti ja itse maaliin tullessa luulin, että nollan siis juoksimme. Ihan näin ei kuitenkaan ollut vaan tuomarin käsi oli puomin alastulokontaktilla heilahtanut ja niimpä siis viisi virhepistettä siltä radalta. Hieman ensin sapetti, mutta toisaalta taas, tuleehan noita kisoja ja jälkeenpäin videolta rataa katsoessani on kontakti kyllä siinä ja siinä ;) Tällä radalla oli kyllä Woodin kanssa loistava fiilis. Pari takaleikkaustakin tehtiin onnistuneesti ilman, että se verotti vauhtiamme ja voi sitä tunnetta, kun koirapoika paineli edelleni rohkeasti :) Ja kyllähän meidän jonkinmoista vauhtia on tämä rata täytynyt painaa, kun vajaa pari sekuntia mentiin alta ihanne ajan ja pelkkä keinun suoritus vei meiltä varmasti useampia turhia sekunteja ;) Alla teillekin tämä rata videolta ihasteltavaksi ja kauhisteltavaksi :)


(C) Kaarina Pesonen
 Toiselle radalla lähdettiin sitten pää nollattuna ja ajatuksena, että nyt yritetään lähteä tekemään tulosta. Kyseessä oli nimittäin piirinmestaruuden ensimmäinen kisarata. Jotenkin en ihan täysin ollut rataantutustumisessa hereillä ja hoksannut mitenpäin radalla tulen koiran kanssa olemaan, sillä itse suorituttaessa huomasin pariinkiin otteeseen olevani väärällä puolen koiraa suunnitelmiini nähden ;) Videolta kuitenkin katsottuna olen oikeinkin tyytyväinen meidän menoon. Yksi hyppy meinattiin minun puutteellisen ohjaukseni vuoksi ohittaa ja siitä 5 virhepistettä napattiin, mutta ilman sitä rataa tehtiin puhtaasti ja hyvällä vauhdilla :) Kunnes saavuttiin sille kuuluisalle viimeiselle esteelle ;) En oikeasti tiedä mitä siinä tapahtui, että Woody juoksi siitä ohi, mutta sen tiedän että korjattavissa se tilanne olisi vielä ollut kun en olisi vain heittänyt jo hanskoja tiskiin ja lyhistynyt maahan naureskelemaan jolloin sain kuuliaisen koirapojan syliini yli viimeisen hypyn vääräänsuuntaan ;) Tätä kautta siis HYLky meille tältä radalta ja pm-kisaamiset sai unohtaa siihen ;) No, aika keltanokkiahan me vielä ollaankin, että ei ihan vielä tuon tason kisoissa kuulukaan meidän painia :) Alla jälleen teillekin katseltavaksi kisaratamme. Suosittelen äänien käyttöä, sillä sen verran teatraalisesti lähtee ohjaajasta lopussa ääntä ;)


(C) Kaarina Pesonen
Helteisessä elokuun lauantaissa oli meillä vielä yksi rata juostavanamme. Rataantutustumisessa tunsin jo kuinka oma pää oli ihan pehmeänä ja minun oli oikeasti todella vaikea keskittyä miettimään miten minkäkin kohdan ohjaan. Keskittymisen puute näkyi kyllä sitten heti radallakin. Lähdin liian yhtäaikaa Woodin kanssa ja myöhästyin pahasti valssista 3. ja 4. esteen välissä minkä myötä ohjasin Woodin hyppäämään esteen väärinpäin. Tätä myötä viimeinen rata myös hylättiin. Videolta kun jälkeenpäin katselin suoritustamme niin lukuunottamatta tuota alun totaalista sähläystä josta video itse asiassa vasta alkaa, ei se meno hullummalta näyttänyt vaikka pitkä päivä oltiin helteessä kärvistelty ja kolmatta rataa jo samalle päivälle juostiin :) Woody on kyllä <3 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti