maanantai 14. syyskuuta 2015

Kokkolan agilitykisoissa

Iisalmen kisoissa viikko takaperin (C) Mielikki Härmä
Niin sitä viikonloppuna taas liideltiin agilitykisoissa Woody pojan kanssa. Tällä kertaa Kokkolassa uudella yrityksellä Jari Helinin radoilla ;)

Kokkolan kisoissa 12.9 (C) Tuuli Oksalahti
Eka ratana oli hyppyrata. Melko koukeroa oli taas radalla osattu laittaa niiden ihanien juoksupätkien sekaan ja rataan tutustuessa meinasi minulla taas olla ongelmia löytää se hyvältä tuntuva ohjaus. Ongelmat kyllä huomasi sitten kun koiran kanssa radalle lähdettiin. Ainakin viidessä kohdassa rataa tajusin vain seisovani paikallani ja huitovani Woody paralle jotain epäselviä ohjeita. Epätoivoisesti yritin pitää sitä takanani vaikka tällä erää menohaluja koirapojassa olisi ollut ja sen kyllä huomasi sitten kun herralle antoi luvan lähteä etenemään ;) Ihan tyhmiä ohjauksia olin matkan varrelle suunnitellut joihin minulla ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä. Onneksi Woody oli kuitenkin kartalla ja maaliin selvittiin puhtaalla radalla meidän kaikkien aikojen nopeimmalla kisaradalla 3,91 m/s etenemällä :) Puhdas rata pari sekuntia alta ihanneajan eli eka kolmosten hyppyrata nolla plakkarissa :) Sijoituksena 8/37.

Pujottelu sujuu :)  (C) Tuuli Oksalahti
Toisena ratana lähdettiin sitten agilityradalle, joka tuntui omaan käteen paljon selvemmältä. Ohjaukset sain eka rataan tutustumisessa kuntoon ja niitten kanssa ei tarvinnut jäädä jännäämään. Kahden eka esteen jälkeen tajusin, että minulla oli kengän nauhat auki ja hieman jännitti loppurata Woodin kanssa juosta, että noinkohan me pysytään pystyssä ;) Eka puomilla Woody parka luuli, että oltiin keinulla ja ylöstulo ryömittiin jälleen etanavauhdilla. Keinukaan ei tänään kauhean sujuvasti mennyt, mutta uusintareissu puomilla sen sijaan mentiin täydellä laukalla :) Maaliin tultiin puhtaalla radalla, arvatenkin toki hieman yliajalla kontakteilla tuhratuilla sekunneilla. Treeniä siis niihin nyt oikeasti olan takaa ;) Tuloksena 4,87 mutta sillä upeasti sijoituttiin sijalle 3/37(!) Enpä olisi uskonut, että kolmosissa yliaikanollalla pääsee palkintopalleille ;)

Onnistunut puomille nousu hymyilyttää ohjaajaakin ;) (C) Tuuli Oksalahti

Kolmas rata menikin sitten sähellykseksi ja sieltä HYLky haettiin. Positiivista kuitenkin, että tällä radalla puomi suoritettiin taas erinomaisesti meidän menoon nähden :)

(C) Tuuli Oksalahti
Nyt sitten seuraakin hieman taukoa agilitystä kisojen osalta. Laitetaan nuo puomi ja keinu kuntoon, koska ne ovat meille jo useamman nollan kisoissa maksaneet ;) Muutoin olen kyllä tyytyväinen Woody-pojan menoon :) On se vaan niin loistava agilitykaveri :) 

(C) Tuuli Oksalahti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti